Kanit

Timi
Etusivu
Nappi
Neppi
Santtu
Timi
Kanin hoito
Rakentelua

51231110.jpg

Timin tarina
 
Timi syntyi samaan nurkkaan Santun kanssa 13.08.05 heinistä ja eräästä karvalelusta kyhättyyn pesään. Parin päivän ikäisenä Timi oli vaaleanpunainen, koska siitä vanhemmiten tuli valkoinen.
 
Timi leikattiin samalla reissulla Santun kanssa, ja se kouristeli kotimatkalla samoin kuin Santtukin. Onneksi se ei ollut mitään vakavaa vaan johtui vain herätteen vaikutuksesta.
 
Timin toinen silmä tulehtui 01.04.06, mutta parani kahdessa päivässä.
 
Timi oli ennen arka, mutta kaikki muuttui 29.08.06 kun sen ulkotarha toveri Nappi innostui kaivamaan reitin ulos. Timi oli tietysti osallisena. Timi juoksi vapaana koleassa sateessa kolme ja puoli tuntia takapihallamme, lähellä tarhaa. Kun se lopulta saatiin kiinni se oli aivan poikki ja todella janoinen. Kokemus oli sille rasittava ja sen huomaa erityisesti nykyisessä käytöksessä. Poika antaa silittää, johon ennen suostui vain harvoin, ja syliinkin tulee mielellään. Sylissä Timillä on taipumusta kiivetä olkapäätä vasten kurkkimaan.
 
Autossa Timi alkaa nostella leukaansa kummallisesti ja kuolaamaan. En tiedä mistä johtuu, mutta tätä tapahtuu vain autossa ja se loppuu aina heti auto matkan päätyttyä.
 
Timin lempiherkkua ovat tietysti keksit kuten muillakin, mutta kanien herkkutangot saattavat silti mennä edelle.
 

Kopiointi kielletty!